Jokihelmisimpukka eli raakku murskaantui julkisuuteen Suomussalmen Hukkajoella tapahtuneen piittaamattomuuden seurauksena. Jo ennen tuota ikävää tapahtumaa törmäsin Puolangalla järvisimpukkaesiintymään eräällä erämaajärvellä. Soran- ja mudansekaiseen rantatörmään ne olivat asettautuneet sankoin joukoin. Uidessani kyseisessä järvessä minäkin nostin yhden eläväisen kuvausta ja ihmettelyä varten. Raakkutuhosta uutisoitaessa kiinnostuin asiasta enemmän, ja tässä muutama huomio aiheeseen liittyen.
Kirjahyllystäni löytyi edesmenneentohtori Ilkka Koiviston teosUhanalaiset, joka on julkaistu vuonna 1981 (Weilin+Göös). Kyseisessä teoksen uhanalaisten joukosta löytyi myös jokihelmisimpukka. Koivisto kirjoittaa raakusta näin (sivu 52):
Närkästyn nykyään aina, Kun näen helminauhan, olipa se kiedottuna kuinka kauniin kaulan ympärille tahansa. Vasta kun tiedän, että nauhan kantaja on miettinyt riittävästi asiaa ja ostanut aitojen sijasta erehdyttävät jäljitelmät, näräni häviää.Samaan närää tunnen nähdessäni krokotiilinahkaisia laukkuja tai täplikkäitä turkiksia. Kaikki ne ovat turhuutta, jonka hankkiminen on uhkana muutoinkin kuin harvinaisille eläinlajeille.
Suomessa vain yksi ainoa simpukkalaji, jokihelmisimpukka kasvattaa helmiä. Sitä erehdyttävästi muistuttaviin joki- ja järvisimpukoihin ei niitä jostain syystä kehity. Eikä helmiä kehity jokaiseen jokihelmisimpukaankaan. Vuosisadan alussa, jolloin helmenpyyntiä vielä harjoitettiin laajassa mitassa koko maassa, todella arvokkaan helmen löytämiseksi piti avata 5000- 10 000 simpukkaa. Avaaminen merkitsi simpukan kuolemaa, sillä kuoret eivät aukea, ellei sulkijalihasta leikata veitsellä poikki.
Jokihelmisimpukoita pyydystettiin hirsilautoilla;pyydystäjä tähysti veteen ja kokemuksen ansiosta havaitsi pian sopivan pohjan. Halkaistulla kepillä hän noukki simpukat lautalle ja availi niitä pettyäkseen kerta kerran jälkeen, kunnes lopulta löytyi hyvä helmi.Tuon ajan pyytäjiä ei tietysti voi kovin moittia, sillä useimmat olivat köyhiä mökinmiehiä,Jotka ansaitsivat näin neljä tai viisi kertaa paremmin kuin tavallisesti.
Pohjoisessa jokihelmisimpukka tunnetaan nimellä raakku, joka tulee karjalankielisestä nimestä roakku. Latinankielinen lajinimi margaritifera tarkoittaa helmen muodostajaa tai helmen kantajaa.
Raakku rauhoitettiin pyynniltä vuonna 1995. Tuolloin oli jo suurin osa sen asuinsijoista tyhjennetty.
Tällä hetkellä jokihelmisimpukka uhkaavat vesistön säännöstelyt ja rakentamiset. Se ei viihdy likaantuneessa vedessä, ja se vaatii seurakseen puhtaan veden kalan, joka toimii sen toukkien väli-isäntänä. Energiatarpeen kasvaessa ja tuontienergian yhä kallistuessa jokihelmisimpukan tulevaisuus näyttää synkältä. Onneksi sitä sentään tutkitaan ja kaikki suojelumahdollisuudet selvitetään. Istutuksiakin on ehditty kokeilla. Istutuksilla ei liene hengenhätää, sillä jokihelmisimpukat säilyvät pitkään siellä missä niillä on elinmahdollisuuksia. Laji näet kilpailee ihmisen kanssa Maamme eläinlajiston pitkäikäisemmän tittelistä:Se voi tulla satavuotiaaksi, mahdollisesti vanhemmaksikin.
Kirjahyllystäni löytyy myös Katja Juntusen ja Outi Isokäännäntoimittama luonto-opas Elimyssalolta Vienansalolle kirjanen (1990-luku). Kirjoittajina myös mm.Reima Leinonen ja Juhani Itämies, sekä Markku Nieminen. Opaskirjasessa on asiaa myös jokihelmisimukasta. Tässä suoraa lainausta kirjasen tekstistä:
“Auringon valon leikki hiekkapohjassa, koko tuo salattu vedenalainen maailma, tekee tämän pyynnin varsinkin oudolle erinomaisen viehättäväksi, oikeaksi aarteen etsimiseksi, vaikka ei pyytäjän tarvitsekaan kuoria kauan availla huomatakseen, kuinka armotonta luomakunnan hävittämistä pyynti toden teolla on.Mutta toiselta puolen lautalla hänelle selviää sen luonnonkäsityksen syvyys ja ihanuus, joka käsittää helmet syntyneiksi väinämön ilon kyynelistä hänen kannalta soittaessaan, kaikkien eläinten ja haltijain kokoonnuttua soittoa kuulemaan. Tässä karussa Pohjolassa helmi on ainoa aarre, jopa sillä tavalla saattoi Kansan mielikuvitusta kiinnittää.”
Näin kirjoitti kansallisvalokuvaajamme I. K. Inha 1890-luvulla raakunpyynnistä vieraillessaan Vienan Karjalan laulumailla ja Paanajärvellä (1892).
Sitten vielä varsinaista opaskirjasen jokihelmisimpukkatietoutta:
Vienan järvissä ja joissa elää nilviäisiin kuuluva jokihelmisimpukka eli raakku.Helmenpyynti on ollut Vienan Karjalassa vanha elinkeino. Runomaiden parhaaksi helmijoeksi mainitun Pistojoen valitettiin olevan pyydetyn loppuun jo 1800-luvun lopulla. tällä hetkellä Karjalan paras jokihelmisimpukkajoki on Kieretinjoki, jossa muutaman kilometrin matkalla on yhtä paljon jokihelmisimpukkaa, kuin Suomen jokielisimpukkajoissa yhteensä. Raakku on vähentynyt Suomessa koko 1900-luvun ajan, ensin pyynnin, sitten muun muassa uiton, jokirakentamisen ja jokisäännöstelyn ja ojituksen vuoksi. Raakku on vesien selkärangattomista eläimistä pitkäikäisin. Se on nykyään uhanalainen lähes kaikissa niissä Euroopan maissa, missä sitä tavataan. Jokihelmisimpukka on uhanalainen myös Suomessa ja Karjalan tasavallassa. Kuhmon alueelta jokihelmisimpukka puuttuu. Lähempänä Suomen puolella raakkua on runsaasti Hyrynsalmen Emäjokeen laskevissa joissa. Helsinki 29.08.2024 Veli M. Leinonen
Kuvat mainittujen teosten kuvitusta. I.K.Inhan kuvat museovirasto Finnan sivustosta.
