Kekkonen Stalinin hautajaisissa 1953

Ulkoministeri Urho Kekkonen osallistui Stalinin hautajaisiin Moskovassa, lehdistöneuvos Jussi Mäkisen muistiinpanot Moskovassa 15.03.1953

“Olen näinä päivinä elänyt täällä tapahtumain keskellä, jotka ovat antaneet minulle sellaisen vaikutelman, että olen sattunut istumaan puoleen ja toiseen huojuvan historian lehden päällä, joka ei tarkkaan tiedä, mihin suuntaan kääntyä.

Keskiviikkoaamuna (4.3.1953) eivät lehdet tulleet aikanaan silloin kun aamulehdet eivät tule aikanaan on tavallisesti jotain tärkeää tapahtunut.  Odotimme kärsimättömästi Kello 11.30 saakka jolloin saimme lehdistä lukea Stalinin saamasta halvauksesta. Kommunikean sanamuoto ja sisältö merkitsivät,  että Stalin jäi elämään – elävänä ruumiina – tai kuoli hän, hänen hetkensä joka tapauksessa oli lyönyt. Exit Stalin.

Keskiviikkoiltana olin suuressa teatterissa katsomassa Glasunovin balettia Ramonda. Yleisö oli hiljaista ja vakavaa. Odotettiin.Oltiin epävarmoja. Enckellien venäläinen kotiapulainen kysyi tuskan ilme kasvoillaan:”Sto budjet?” “Mitä on tuleva?” Sen kysymyksenä varmaan kaikki hiljaisuudessa tekivät itselleen.

Perjantaiaamuna Radio sitten toi viestin siitä että Stalinin elämä oli päättynyt (5.3.1953). Venäläinen henkilökunta itki. Maan Isä oli poissa. Venäläisillä on, niin kuin sanotaan, aina ollut isäkompleksi. He todella aikanaan pitivät tsaaria isänään, aivan samoin he pitivät isänään Stalinia. Mutta Stalinin poismeno oli pahempaa kuin tsaarin  poismeno. Kuka oli tuleva hänen jälkeensä?

Klo 15 aikoihin ilmoitettiin radiossa, että Stalinin ruumis oli siirretty Ammattiyhdistysten taloon, jossa yleisö sai kulkea hänen ohitseen klo 16 lähtien. Kohta klo 16 läksin Enckelin kanssa kaupungille, luonnollisesti kaupungin keskustaan päin. Lähestyessämme keskustaa tuli autolla ajo yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi ihmismassojen täyttäessä kadut niiden koko leveydeltä.Tulimme alueelle, jolla tavallinen autoliikenne jo oli keskeytetty, mutta jonne diplomaattiautollamme vielä pääsimme. Mutta sitten tuli mahdotonta päästä autolla eteenpäin. ihmismassat olivat liian valtavat. Olimme ottaneet itse viedäksemme erään sähkeen lennättimeen, joka oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Ammattiyhdistysten talosta. Mutta kadun kulmassa, josta yritimme lennättimeen oli kuorma-autoista laitettu barrikadi ja kymmeniä poliiseja, jotka estivät pääsyn kaupungin keskustaan. Keskustassa asuvat ihmiset jotka olivat jääneet barrikaadin ulkopuolelle pääsevät koteihinsa vain jos heillä oli mukanaan henkilötodistukset, joista ilmeni heidän osoitteensa. Diplomaattikorttiemme avulla pääsimme jonkun aikaa odotettuamme tämän ensimmäisen  barrikaadin läpi ja saatoimme jättää sähkeemme lennättimeen. Mutta lennättimen luona oli toinen niin ikään kuorma-autoista laitettu barrikadi ja arviolta 50 miliisiä. Miliisipäällikkö päästi kuitenkin meidät läpi näyttäessämme diplomaattikorttimme.Tulimme Ohotnij Rjadin aukiolle Kremlin viereen. Se oli typötyhjä, lukuunottamatta miliisi- ja sotilasjoukkoja, joita oli samanaikaisesti nähtävissä monia satoja. Tällä tavoin äkkiä hiljentynyt ja tyhjentynyt kaupunki teki aavemaisen vaikutuksen. Ei näkynyt muuta kuin tyhjät kadut, moninkertaiset poikittain asetetuista kuorma-autoista tehdyt barrikaadit sekä voimakkaat poliisijoukot. Tyhjiä katuja pitkin kiisi silloin tällöin pari kolme hallituksen autoa, mukanaan suuri seppel.

In corpore diplomaateille

Lauantaina (7.3.) saimme tietää Suomen virallisesta edustuksesta hautajaisissa:Kekkonen (silloinen ulkoasiainministeri) tasavallan presidentin edustajana, ja hallituksen edustajina lisäksi Törngren ja Oittinen.

Lauantaina osallistuimme myös in corpore dilomaattikunnan kunniakäyntiin Stalinin paarien äärellä. Kokoonnuimme maneesin tälle puolelle, joten saimme kävellä hyvän joukon yli puoli kilometriä. Ammattiyhdistysten talon edustalla yhdyimme muuhun yleisöön. Nousimme rappuja ylös ensimmäiseen kerrokseen ja kuljettuamme muutaman salin läpi, jonka seiniä peittivät tuhannet ja tuhannet seppeleet astuimme saliin, joka lähinnä muistutti botaanista puutarhaa. Vasta jonkin ajan kuluttua pystyi havaitsemaan, että Stalin lepäsi huoneen keskellä, valtavien havurakennelmien alla, kukkameren peittäessä huoneen muut osat, kunniapaareillaan. Vasemmalla soitti sinfoniaorkesteri surumusiikkia. Kuljimme hitaasti paarien ohi. Stalin lepäsi siinä kalpeana, mutta rauhallisen näköisenä. Tukka ja viikset olivat täysin harmaat. Mutta nenän kaari oli sama, jonka tunsi kaikista muotokuvista Stalinin elämän varrella: yhtä ylhäinen ja komea, aito gruusialainen. Aristokraattinen nenän kaari.

Kekkonen saapuu Moskovaan

 Kekkosen piti saapua sunnuntaina klo 15 ylimääräisellä lentokoneella Moskovan keskuslentokentälle, joka oli varattu vain hallituksen käyttöön ja jolla aikaisemmin en ollut ollut. Saavuimme puoli tuntia liian aikaisin. Kentällä meitä tervehtivät apulaisulkoministeri Malik, protokollapäällikkö ja ulkoministeriön pohjoismaiden osaston päällikkö: ent. Suomen-lähettiläs Abramov. Kentälle saapui juuri kone, jota oli vastassa Bulganin. Meitä pyydettiin odottamaan puolen tunnin ajan läheisessä lentokenttärakennuksessa. Klo 15 palasimme kentälle, jolle Kekkosen kone miltei minuutin tarkkuudella laskeutui. Yhtäkkiä seuraamme ilmestyi Mikojan. Mistä hän putkahti esille, jäi kaikille arvoitukseksi: kukaan ei nähnyt hänen tulevan. Vastaanottoseremoniat eivät kestäneet kauan, Kekkonen astui hänen käytettäväkseen asetettuun hallituksen autoon ja me muut lähetystön autoihin.

Neuvostoliittolaiset olivat tarjonneet Kekkoselle ja delegaatiolle asuntoa Sovetskaja gostinitsassa, joka on hallituksen vieraille varattu hotelli, mutta me pidimme käytännöllisempänä, että kaikki asuisivat lähetystössä, jonne matkalaiset sitten majoittuvatkin. Kekkonen sai käyttöönsä minun asuntoni Katreineen (keittäjättäreni, joka oli ollut aikaisemmin Paasikiven keittäjättärenä, ensin MOskovassa, sitten Helsingissä). MInä itse muutin siksi aikaa Enckelleille. Törngren ja OIttinen asuivat Sunströmin luona.

Jo samana iltana suoritti valtuuskunta kunniakäynnin Ammattiyhdistysten talossa. Mukana oli kaksi seppeltä, Tasavallan Presidentin (Suomesta tuotu), jota Enckell kantoi, sekä hallituksen (Moskovasta ostettu), jota Lassila ja minä kannoimme. Ammattiyhdistyksen talon alakerrassa yhdyimme muuhun kulkueeseen. Kekkosen astuessa saliin, jossa Stalin lepäsi, syttyivät kymmenet valonheittäjät ja filmikamerat surisivat. Orkesteri soitti Merikannon Kesäillan idyllin. Kekkonen otti Enckelliltä seppeleen ja laski sen paarin äärelle. Tämä ei ilmeisesti ollut yleisenä tapana, sillä paarien äärellä oli ennestään vain kaksi seppelettä, kaikki muut oli sijoitettu seinien vierelle ja viereisiin huoneisiin. Hallituksen seppelettä ei enää annettukaan laskea paarien äärelle, vaan kaksi upseeria otti sen haltuunsa ja sen jonnekin sivummalle. Meidät vietiin sen jälkeen erääseen sivuhuoneeseen, jossa meidät järjestettiin kolmijonoon. Kukaan ei tiennyt, mitä piti tapahtuman. Arvelin, että meidät viedään jonkun hallituksen edustajan luokse. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jokaisen käsivarteen kiinnitettiin mustareunainen punainen käsivarsinauha, ja meidät johdettiin takaisin surusaliin, jossa meidät asetettiin kunniavartioon Stalinin äärelle, toiset toiselle, toiset toiselle puolelle. Seisottuamme vartiossa viitisen minuuttia meidän paikallemme astui jokin neuvostoliittolainen delegaatio ja meitä pyydettiin istuutumaan läheisille tuoleille, joilta käsin saatoimme seurata ohikulkua. Meidän jälkeemme suoritti kunnianosoituksen Tshou-En-Lain johtama Kiinan delegaatio. Meidän istuessamme edelleen tuoleillemme tuli Tshou-En-Lain ja muiden kiinalaisten vuoro seisoa kunniavartiossa. Ohitse kulki  yhtenä virtana neuvostoihmisiä ja ulkomaalaisia. Meidän siinä ollessamme kulkivat ohitse mm. Ranskan kommunistipuolueen edustajat. Minulla oli mukana seppeleet, mutta kukaan ei saanut laskea seppelettä paarien juurelle. Yksin Tshou-En-Lainkaan ei laskenut seppelettä paareille. Ohikulkeneista ihmisistä jäi erikoisesti mieleeni muuan vanha mies, joka pystyi etenemään vain kahden kainalosauvan avulla, niilläkin vaivoin. Stalinin edessä hän pysähtyi ja purskahti syvään itkuun. Hän itki niin syvään ja katkerasti, että hän ei pystynyt enää etenemään. Upseerien saattamana hän lopulta lähti kulkemaan eteenpäin, mutta niin raskaasti ja vaivalloisesti, että pelkäsin hänen itsensä minä hetkenä tahansa kaatuvan kuolleena maahan. Olisikohan ollut joku Stalinin  vanhoista työtovereista tai nuoruudenystävistä, joka itki, ei ehkä niinkään paljon nyky-Neuvostoliton johtajaa kuin entistä ystäväänsä Sossoa…

Maanantaipäivän järjestelyistä saatiin tieto vasta myöhään sunnuntai-iltana. Klo 2 yöllä soitettiin ulkoministeriöstä lähetystöön ja ilmoitettiin, että Kekkosen tulisi olla seuraavana aamuna klo 8:50 Ammattiyhdistysten talossa ja että hänen käyttöönsä asetettu UM:n virkamies tulisi häntä aamulla hakemaan. Ymmärsin, että Kekkosen paikka olisi surukulkueessa. Muut sen sijaan saivat mennä suoraan tribuunille Punaiselle Torille.

Syntyi eräs käytännöllinen ongelma. Kekkosella oli vain mustat villasukat. Hän joutuisi kävelemään ja seisomaan lähes 30 asteen pakkasessa useita tunteja. Silkkisukissa jalat jäätyisivät. Tarjosin hänelle paksuja villaisia hiihtosukkiani. Mutta ne olivat harmaat tai punaiset. Kekkonen päätti panna ne jalkaan ja silkkisukat päälle. Mutta siihen olivat silkkisukat liian pienet. Kekkonen otti sakset ja leikkasi silkkisukkien terät pois. Siten hän sai ne silkkisukkien päälle. MInä sanoin:”Sääli hyviä uusia sukkia.” Kekkonen vastasi:”Nuori mies, sinun on opittava, että isänmaan hyväksi täytyy joskus tehdä taloudellisiakin uhrauksia.”

Muistotilaisuus ja hautaus Kremlissä 9.3.1953

Kekkonen saikin sitten kunnian kulkea surukulkueessa arkun jäljessä, ja kulkueesta hänet johdettiin mausoleumin ylimmälle korokkeelle Malenkovin ja muiden neuvostojohtajien sekä muiden korkeimpien ulkomaalaisten vieraiden kanssa. Lieköhän Kekkonen ollut ensimmäinen ei-kommunisti, joka sai seisoa mausoleumin kunniakorokkeella? Hautajaisseremonioihin kuului vain sururukous (venäjäksi: traurnij meeting) kolmine puheineen, minkä jälkeen arkku kannettiin sisään mausoleumiin, ammuttiin kunnialaukaukset ja soitettiin kansallishymni, jota soitettaessa Kremlin katolla liehunut lippu vedettiin puolitangosta huippuun. Suru oli päättynyt.

Hautajaisten jälkeen Moskovassa

Hautajaisjuhlallisuudet olivat nyt ohi. Kun vierailun laadusta johtuen mahdollisuudet ohjelman järjestämiseen kaupungilla olivat rajoitetut, oli aikaa kulutettava lähetystössä. Tämän ajan kuluttaminen tapahtui luonnollisesti syömällä 1) lounasta ja 2) päivällistä. Vieraat saattoivat sillä välillä nukkua, meidän piti hoitaa muita asioita.

Tiistaina Kekkosen käytettäväksi asetettu virkamies kysyi häneltä, olisiko hänellä joitakin toivomuksia ohjelman suhteen. Kekkonen vastasi silloin käyvänsä mielellään katsomassa metroa. Tämä aiheutti ilmeisesti kovasti vaikeuksia turvallisuusmiehille (Kekkosta oli turvallisuussyistä pyydetty käyttämään aina vain hallituksen autoa, jossa häntä saattavan virkamiehen ja kuljettajan lisäksi aina oli yksi tai kaksi turvallisuusmiestä) ja loppujen lopuksi tuli tulokseksi se, että käynti tapahtuisi illalla klo 21–23 jolloin tungos oli vähäisimmillään ja jolloin metron pääinsinööri toimisi oppaana.

Keskiviikkona Kekkonen kävi lyhyellä jäähyväisvierailulla Molotovin luona Kremlissä. Molotov oli vaikuttanut hyvinvoivalta ja nuortuneelta.

  Klo 16:30 keskiviikkona oli  määrätty takaisinlähdön ajaksi. Ajoimme lähetystöstä keskuslentokentälle autokolonnassa, jossa ensimmäisenä ajoi hallituksen auto. Hallituksen autolla oli oikeus ajaa kadun merkittyä keskiviivaa pitkin liikennesäännöistä välittämättä. Kadun kulmissa liikennepoliisi pysäyttää muun liikenteen hallituksen auton lähestyessä. Tällainen meno oli tietysti upeata. Ajoimme kuitenkin kovin hitaasti, koska olimme aikataulustamme edellä. Siitä huolimatta tulimme 1 ½, minuuttia liian aikaisin lentokentälle. Vasta hetkisen kuluttua meidän jälkeemme porhalsi kentälle joukko muita hallituksen autoja, ensimmäisestä niistä astui ulos Mikojan, joka tervehti kaikkia ystävällisesti, mutta ei jättänyt huomauttamatta Kekkosen saattajaksi määrätylle virkamiehelle, joka oli vastuussa aikataulun noudattamisesta, että Kekkonen oli tuotu lentokentälle minuutin liian aikaisin. Muuten oli Mikojan nyt aivan toisessa kunnossa kuin vastaanottopäivänä: kasvojen väri oli terve, koko olemus iloinen ja reipas. Ilmeisesti sunnuntain väsymys oli johtunut vain valvotuista öistä.

Jussi Mäkisen pohdiskelee

Kone lähti ja me muut jäimme Moskovaan. Jäin miettimään Suomen merkillistä asemaa maailmankartalla. Olemme tähän saakka selviytyneet paremmin kuin kukaan olisi koskaan osannut toivoa.  Mutta mitä oli edessä? Neuvostoliitto ei aloita sotaa, mutta Amerikan asenne tuntuu päivä päivältä yhä merkkillisemmältä. Sota voi syttyä vaikka kukaan ei sitä sytyttäisi. Neuvostoliitto saattaa nimenomaan nyt, kun Stalinin poistuttua se voi tuntea tarvetta voimaantuntonsa ulkoiseen korostukseen, reagoida johonkin Amerikan yllättävään otteeseen astetta liian räikeällä tavalla, Amerikka siihen kaksi astetta liian räikeästi, ja kohta on ensimmäinen atomipommi pudotettu.  Miten siinä käy Suomen? Sitä on vaikea  etukäteen veikata. Kenenkään ei seuraavassa sodassa käy hyvin. Mutta se tie, mitä meidän on kuljettava, on selvä. Meillä on tällä hetkellä hallituksen johdossa mies, jota paremmin kukaan ei osaa tuolla tiellä kulkea.Täytyy toivoa, että Suomen kansa ymmärtäisi sen Ja osaisi seurata häntä ennen kuin se on liian myöhäistä. Kaikki se työ, jota sanomalehdistä toiset isommalla, toiset pienemmällä rungolla tekevät tuon linjan sabotoimiseksi päivästä päivään, on epäisänmaallista, suorastaan myyräntyötä.Se kalvaa luottamusta sitä tietä kohtaan joka on Suomen ainoa realistinen tie.Tällä hetkellä ja Nimenomaan ehkä huomenna riippuu Suomen menestys ehkä enemmän kuin koskaan ennen Suomen kansasta itsestään; Se riippuu siitä nyt aivan yhtä paljon kuin se riippui talvisodan päivien yksimielisyyttä tarvittaessa. Minä luotan Suomen kansaan, joka on viisas kansa.Mutta viisaskin kansa voidaan johtaa harhaan.Ja siksi minua täällä pelottaa, kun näen, millä voimalla koetaan loihtia sumua sille tielle, Joka Suomen kansan tulisi nähdä selvänä ja kirkkaana, joka Suomen kansalla on oikeus nähdä selvänä ja kirkkaana.”

Huom! Tämän kirjoittamansa muistiinpanon Jussi Mäkinen oli kirjoittanut ja lähettänyt isälleen Eero Mäkiselle

Lähdeteos: Keskustelen Kekkosen kanssa” Jussi Mäkinen 1974, Länsi-Savon kirjapaino Oy, Mikkeli


jk. Jussi Mäkinen (1929–1978) oli Kekkosen luottomies ja toimi  mm. Wienin suurlähettiläänä. Itävallan johto oli viestittänyt usein, Mäkinen sopimattomuudesta tehtäväänsä. Kekkonen oli todennut 1972, että Jussi Mäkinen oli “vakavan sielullisen tasapainottomuuden kriisissä”. Kekkosen lääkäri oli todennut Mäkisen olevan vakavasti sairas, ja ehkäpä siksi hän saattoi jatkaa tehtävässään, kunnes lopulta 1976 Mäkinen kutsuttiin kotiin. Ilta-sanomien artikkeli  26.8.2008 “Viina-asianministeriö”.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_M%C3%A4kinen

Helsinki 13.02.2025 Veli M. Leinonen