Unelmien taivas
Iltarusko painui
taivaanrannan taa.
Sillä oli huoli kuolla –
ennen aamua,
sarastus kun aukeaa.
Puolikuinen tumman taivaan
linnunradan tuolla puolen,
ainaisessa monen huolen,
kidemäinen meren jäinen,
piiloutunut itsepäinen.
Sulkee suojaan piiloon luojan,
kaukaisuuden onnentuojan.
Valo päivästä pakenee,
puuroutunut pilviverho sakenee.
Yössä unien kummaa tunnelmaa,
tähdet sammuneet
aamuun kadonneet.
Linnunrata jatkaa kulkuaan,
syttyen yössä,
sammuen taas uudestaan.
Pumpulissa lampaat pilven vaeltaa,
elottoman unessa ihminen.
Ajatukset teljettynä kanankoppiin.
Ruosteenrumaksi runneltu maatuu.
Menneen kesän tammenlehvä
ilman terhoa, arvottomana annettu.
Sydänsopukka sykki askarrellen
hyvissä aikeissa.
Mielistelevän maan vetovoima kutsuu luokseen,
sen oksan kaari taipuu ponnahtaakseen korkeuksiin,
kiinnittymällä yhä syvemmälle sen runkoon –
ajatuksien ytimeen – tavoittelemaan unelmien taivasta.
Helsinki 08.11.2024 © Veli Juhani
