Hilda Multas, kuva Birgitta Nieminen, Kuusamon kotiseutuarkisto
Paanajärveläisten rakastama
Multas-leski, Hilda Multas
Kaikkien Paanajärveläisten rakastama Multas-leskenä tunnettu Hilda Sofia Heikintytär Kurtti, Multas oli syntynyt s. 25.9.1885. Hän ansaitsee tulla mainituksi, kun puhutaan Paanajärven arkiseen elämänmenoon vaikuttaneista persoonista.
Anneli Meriläinen kertoo Multas-leskestä kirjassaan Paanajärvi (julkaistu 1993) seuraavaa;
”Kaikki Paanajärveläiset tunsivat Multas-lesken. Hän oli kyläläisten keskuudessa hyvin pidetty henkilö, jonka ovet olivat avoinna vierasten tulla ja mennä. Hilda Multas asui tyttärineen Ruskeakalion päällä (Kangas-niminen tila Ruskeakallion takana), missä hän hoiteli pientä viljelystään, muutamaa lehmää sekä lampaita. Hän mm. veltin- ja huopatossuntekijä, villankarttaaja ja –kehrääjä, joka kutsuttiin Paanajärven taloihin milloin mitäkin askaretta varten. Piippuaan tuprutteleva Leski oli kylällä tuttu näky; hänet otettiin vastaan kaikkialla ja hän tunsi talot sekä niiden tavat. Erityisen suosittu hän oli sairaanhoitajien keskuudessa. Heti, kun sairasmajalle tuli uusi hoitaja, otti Leski hänet siipiensä suojaan ja perehdytti uuden asukkaan kylään sekä sitä ympäröivään luontoon. Hän opasti vaaroille ja metsiin, näytti parhaimmat ja kauneimmat paikat, oli aina valmis retkelle. Ketterästi hän kipusi suksineen kallion kuvetta pitkissä hameissaan ja laski vaaran rinnettä niin, että moni tyttö jäi toiseksi.”
Eero Manninen 1990-luvun haastattelussan kertoo Multas-lesken olleen taitava siiman tekijä. Taloissa kiertäessään hän teki näitä siimoja hevosen ja lehmän häntäjouhista. Tuota kotitekoista siimaa käytettiin pitkäsiimalankana ja eritoten haukiverkon ”koronaruna” (yläpaulanaruna).
Myös edesmennyt setäni, Paanajärvellä syntynyt Ihme-Veikko, Veikko Viljami Leinonen (1911 – 1971) muistelee Multas-leskeä näin:
”Honkaojan itäpuolen rannalla oli Multas Hildan mökki. Hänen puolisonsa oli kuollut jo ennen syntymääni. Multas-leskellä oli kaksi tytärtä. Hilda oli miehekkään vahva ja railakkaluontoinen ihminen. Hän teki töitä puukolla ja kirveellä siinä missä miehetkin. Itse hän teki kesällä heinät eläimilleen.
Hän oli taitava tossuntekijä. Tossut tehtiin karstatuista lampaanvilloista vanuttamalla lestin ympärille. Ne olivat sitten lämpimät. Kun meilläkin tuli syksyllä savottaan lähtö, kävi Hilda tekemässä tossut joka miehelle, jonka lisäksi hän ompeli Veltit pehmitetyistä lampaannahkoista. Nahkat olivat pitkävillaisia ja niihin ommeltiin vaatteesta päälliset nahkan sileälle puolelle (Veltit olivat siis lampaantaljoista kankaalla päällystettyjä petivaatteita eli lämpimiä turkispeittoja).
Lisäksi Hilda kulki monena talvena pohjoisen savotoissa. Enimmäkseen hän oli jääteiden tienaisena (talvitien jäädyttäminen kuormakantoiseksi). Koska Hilda oli tunnetusti ahkera, hänelle maksettin sama palkka kuin miehille.
Kerran 1930-luvulla Hilda oli saunanlämmittäjänä Sallan kunnan Jukkuulla, ison savotan Ruukinpirtillä. Sinä talvena hän ansaitsi paljon rahaa. Pyhäpäivinä varsinkin oli saunojia koko pitkän päivän. Isoon saunaan mahtui kymmeniä kylpijöitä. Silti se piti lämmittää monta kertaa päivässä.
Siinä vaiheessa kun torpparit ja mäkitupalaiset saivat asumansa mökit omikseen, sai Hildakin oman metsäpalstan, joka oli laadukasta männikköä ja kuusikkoa. Palstaan sisältyi pieni Tuohilampi, joka oli lähellä Hankaojaa Kurkalovaaran länsipuolella. Tuohilampeen Hilda oli istuttanut ahvenet. Lammen etelärannalla oli kuuluisa iso kivi, joka oli haljennut keskeltä. Se oli noin kymmenen metriä laaja ja viisi metriä korkea, eikä sen päälle päässyt ilman tikapuita. Lampi oli mäntyä kasvavan korkean vaaran ylisellä.”
Helsinki © Veli Matti Leinonen Hki 30.1.2017, tarinaa täydennetty 30.10.2024 Ihme-Veikon kertomukella.
Hilda Multas, kuva Kuusamon kotiseutuarkisto