Tämän Paanajärven Mäntykosken vasemmalla näkyvän kallion ylisillä
Akseli Kallen-Gallela maalasi Paanajärven
paimenpoika taulun 1892.
Tuohon aikaan puustoa ei ole ollut juuri nimeksikään, joten kaakon suuntaan näkymä Nuorusen huipun laelle on ollut mitä ilmeisin.
Paimenpoika-taulusta on olemassa toinen, myöhemmin maalattu versio (kauppias Luutosella Ruovedellä).
Kalleenin Akseli Paanajärvellä osa 2.
Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.
Paimenpoika-aiheet
Lieneekö kaikille tiedossa, että Kalleenin ehkäpä tunnetuin paanajärviaiheinen öljyvärityö ”Paanajärven Paimenpoika” 1892, edelsi paimenpoikateoksia muitakin.
Kuusitoista vuotias paimenpoika Antti Pesonen päätyi Kalleenin malliksi
Se aihe, joka tuli alun pitäen keskeiseksi ja joka antaa enimmän seudun luonnosta ja elämästä, on ”Paimenpoika Paanajärveltä” (akvarelli 1892). Mallina siinä on sama paimenpoika, kuusitoistavuotias (Antti Pesonen). Tämän pienen karhunmetsästäjän kasvot on Gallen kuvannut erinomaisen huolellisesti suoritetussa lyijykynä- ja tushipiirustuksessa (PK. V –72, 1892 Paanajärvi). Sama poika on piiruskirjassa VIII ja X esitetty onkimassa purolohia ja puhaltamassa tuohitorveensa. Taiteelliseksi aiheeksi sanan syvemmässä merkityksessä poika tuli toimiessaan talon karjapaimenena ja sijoitettuna seudun tyypilliseen maisemaan, rinteelle, mistä yli Paanajärven näkyy toisella puolen Nuorusen vaara.
Ensi intuition tuoreus on valahtanut välitömästi kauniiseen akvarelliin (43 x 33 cm, Serlachius kokoelma, Mänttä).
Siinä on vain ydinkohta, poika puhaltamassa torveensa, nähtynä järvenselkää ja korpirantoja vasten. Valaistuksena on aamun kellertävänkalpea ensivalo, joka tuntuu niin hyvin sopivan laihan erämaapojan olemukseen. Harvoin on akvarellissa saatu ilmaistua niin paljon, harvoin Galleenkaan on saanut niin välittömästi esille aiheensa hengen kuin tässä.
Aiheen lopullinen toteutus on tunnettu öljymaalaus (84 x 68 cm, omistaja ministeri Henrik Ramsay, Hki). Sen syntymisestä on Gallen antanut kuvauksen Kallela kirjassaan, josta tähän otettakoon tärkein: – Vaalea kesäyö Myllykönkään putouksen partaalla lähellä Rajalan taloa Paanajärvellä.
Hallakesä 1892
”Kuusitoistavuotias poika salon poika, talon karjapaimen, seisoo mäen rinteellä puhaltaen pullistuvin poskin pitkää tanotorveaan. Karhut kiertelivät aivan lähiympäristössä karjaa hätyytellen; niitä paimen koettaa torvellaan pelotella loitommaksi.
Maalaan kesäyössä paimenpoikaa ja takana olevaa erämaamaisemaa. Kosken kohina kuuluu lakkaamattomana pauhuna könkäältä, missä nuori puolisoni koettaa onneaan tammukan onkijana. Tämän tästä kuuluu huudahdus koskelta, ja silloin on mentävä auttamaan maalle nostamisessa ja hengenotossa.
Sääsket ahdistavat satatuhantisena parvena. Aina kymmenen minuutin kuluttua on kasvot ja kädet voideltava pikiöljyllä.”
Tunnelma on kesäöisen salaperäinen ja romanttinen. Ja romanttinen tulee nuoren miehen maalauksestakin – kaikessa realismissaan. Se kuvaa karua elämää, jylhän kaunista, mutta ankaraa luontoa, jossa ihmisen on taisteltava hallan ja petojen kanssa. Kosken kohina soi lakkaamatta korvissa, valkea yö kehitti omaa haavemieltään, ja siitäkö lie valahtanut kuvaan sen romanttisuutta. Kuva on maalattu kokonaan öiseen aikaan. Valaistus on sen vuoksi melko epämääräinen; Nuorusen vaaran takaa kajastavasta ruskotuksesta ei voi sanoa onko se aamu- vai iltaruskoa.
Tämä karuun kuusamolaiseen todellisuuteen kuuluva paimenpoika-aihe on romanttinen siinäkin mielessä, että se liittyy bukolisen paimenrunouden piiriin, joka on edustettuna myös vanhassa suomalaisessa kansanrunoudessa. Tuohiluikkuineen poika on tavallaan muinaisuuden ilmiö, kalevalainen aihe. Maisemassa on jotakin heroista ja edustavaa ja paimenpoika on kuin tämän suurpiirteisen maisemanäkymän henkilöitymä: luonnon sävel soi hänen tanotorvestaan. Intuition suuremmoisuuden kanssa on näennäisesti ristiriidassa suorituksen tarkka pikkupiirteisyys, joka seuraa vielä 1880-luvun tekotapaa. Toisaalta valaistushetki yövalon ja aamunsarastuksen välimailla tasoittaa detaljirikkautta, mihin sääskitulen vähäinen hehku ja ohuesti leviävä sauhu luo omia vivahteitaan.
Paimenpoika kuuluu Gallenin tuotannon klassisiin esimerkkeihin ”Ensi opetuksen” ja ”Saunan” ohella. Muuta samanveroista ei Gallen ehtinyt aikaansaada varsinaisen taulumaalauksen alalla.
Lähdeaineisto Onni Okkosen kirjasta A. GALLEN-KALLELA, ”ELÄMÄ JA TAIDE” (WSOY 1949). Matka Kuusamoon sivut 248 – 261.
Seuraavassa osassa ”Kalleenin Akseli Paanajärvellä osa 3.” paneudutaan pieneen akvarelliin (PK. III –78) ”Nälkämies Paanajärveltä”
Hki 7.3.2023
Veli M. Leinonen