Vaino’moisen jonninjoiku
Totuus ja valhe
Sammon ryösti ottavainen
vainon moisen valjasti,
Kriminmaalle asteltuaan
aino’ansa ahdisti,
avosylin otti Ainon
joutilaalta Joukahaisen,
saarikansan saarroksella
Vaino’moistaan valmisteli.
Rakkaus ja sielu
Kullervo, Kalervon kirous:
Untamoistaan makusteli,
mielistellen mielitietty,
rakkauttansa ravisutti,
kiusoitteli kiekui, kaikui,
vatuloitsi, valehteli,
lupsakasti luritteli.
Rypäleiset suissa suli –
sotatila siitä tuli,
kiinni kasvoi köynnöskasvi
humal’oksat huivikaulaan,
rietas rinta poskipunaan,
sielu hukkui suvisulaan.
Hytkyi hete hyllyväinen
upposuolla unohuksiin,
kainalossa käsivarsin
siipikannoin sinnitteli,
siloitteli sinisyvään
katsahdukseen kasvot
katoo.
Unelma
Mies kun oli
nuorra norja,
haavet kaikki hakusessa.
Menisikö mielipaha,
ei oo onni unelmasi,
petätkö sä itseäsi?
Unelma vain hetken
itki,
pahan olon luotaan
kitki,
katsoi peiliin kasvojansa –
petettynä oma kansa!
Rikas olen rikastettu,
kurjaks’ köyhän kuritettu,
synkkä hullu haavaisssansa,
onni hukkui oksallansa,
valoisa on syksy synkkä.
Sulottaren sulosointu
kannelkielin kajautteli,
vaino’moinen vavahutti,
ähäkutti äkisteli,
kosiolla koetteli,
main ja mannuin
mairitteli,
keritsevi, keplotteli,
omahyvä uskotteli.
Vaan ei Aino antautunna,
vaikka vaani vaino’moinen,
kaonneet on kaikkialta
vesi hiiteen himmelistä,
kriminaalit Kriminmaassa
Kiova’nkka kimmelissä,
solkkusankko sortajille,
Aino avun antajille.
Kalevalan päivä paistaa
rauhanaatteessa!
28.2.2023 Veli Juhani
