Kirsti Hellén
1929-2022
Kirsti Hellén 1929-2022
Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoski tunnetaan eritoten kansallis-taiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski.
kesäkuisia lempikukkia Paanajärvellä.
Tikankontti ja kullero olivat Kirstin
Kirsti Hellén 1929-2022 Kirsti oli syntynyt marraskuussa 1929 Kuusamon Heikkilänkylän Paanajärvellä. Hän oli sukuaan Leinonen ja ehti viettää nuoruusvuotensa Leinosten Uusi-Anttilan kotitilallaan, joka sijaitsi kuuluisan Paanajärven Mäntykosken Mäntyjokivarren läheisyydessä, vajaa kilometri kosken kuohuista idän suuntaan. Mäntykoskihan tunnetaan eritoten kansallistaiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan vierailun ansiosta 1892, jolloin syntyivät hänen kuuluisat taulunsa kuten mm. Paanajärven paimenpoika, Palokärki ja Mäntykoski. Lapsuusaikansa Kirsti vietti Paanajärven jylhissä kanjonijärven maisemissa suorittaen kansakoulun kaksoissisarensa Eevan kanssa Mäntykosken törmällä sijainneessa kotikoulussaan. Tuota nuoruusaikaansa Kirsti muisteli kaihoten päästessään sisaruksineen vierailulle synnyinseudulleen muutamaan otteeseen rajojen avauduttua 1990-luvun alkupuolella. Näin Kirsti muisteli (vuonna 1991) evakkoaikojaan heidän palattuaan talvisodan jälkeen takaisin kotitanhuvilleen, joka oli poltettu, (kuten koko Paanajärven kyläkin) kaikkine rakennuksineen; ”Heti kohta jatkosodan alkaessa isä ja kaksi vanhempaa veljeäni palasivat talvisodan aikaan poltetulle Paanajärvelle. Me nuoremmat kaksoistytöt ja veli ja lapseton miniä seurasimme perässä. Asuimme aluksi laavussa, jonka edessä yöllä paloi rakovalkea. Pian kohosi rantatöyräälle hirsinen rakennus, jossa oli tupa, toisessa päässä sauna ja tavaroita varten vaja. Lisää rakennuksia tehtiin kovalla vauhdilla. Oli aittaa, navettaa, tallia hevosille, ja sitten tulikin isomman rakennuksen vuoro (tark. varsinainen päärakennus, asuintalo). Peltoihin kylvettiin ohraa, kauraa, vehnääkin ja tietysti perunaa ja juureksia. Sipulit, ne olivatkin tosi hyviä kasvamaan rinnepelloilla. Järvestä tuli lohta, taimenta, nieriäisiä ja sitä kuulua muikkua nuotalla. Metsässä oli paljon riistaa ja marjoja. Joten voi kuvitella miten oli mahdoton ”hinku” palata toisten nurkista kotiseudulle. Sodan aikana 7 veljeäni ja yksi sisar oli mikä missäkin sotahommissa ja maanpuolustustehtävissä, ja sisar tietysti lottana siellä jossakin. Meitä oli 11 lasta ja äiti kuoli 1941 evakkomatkalla. Teimme kovasti töitä kotitilallamme, olimmehan kaikki oppineet pienestä pitäen olemaan kaikessa mukana. Ennen talvisotaa kävi paljon turisteja Paanajärvellä, joten sisareni kanssa jouduimme olemaan oppaina Ruskeakalliolle, Mäntykoskelle ym. taiteilijoiden suosimilla paikoille. Talomme oli järven pohjoisrannalla, jossa oli suurempi vaara desanteista. Aika-ajoin, varsinkin kesällä menimme järven yli yöksi pakoon venäläisiä partioita, jonne myöskin vartiosotilaat tulivat mukaan. Käviväthän yksi elokuun yö hakemassa naapurimme (Kuusela) isännän mukaansa. Aamulla tuli sitten tytär kertomaan, koska olivat yöllä kieltäneet lähtemästä ampumisen uhalla kertomamaan käynnistään. Meille eivät uskaltaneet tulla, koska olivat kysyneet onko meillä aseita ja sotilaita paikalla. Meillä oli jostain hankittuja kivääreitä ja käsiaseita, joilla me tytötkin opeteltiin ampumaan. Kesällä nukuimme aitoissa, joissa oli pyöreitä reikiä ampumista varten. Huomasimme kyllä monta kertaa merkkejä partioiden liikkumisesta, joten pelkomme olivat kyllä päällimäisenä mielessä. Sitten kävi niin kuin kävi. Poliisi Karppinen tuli 7 pnä syyskuuta 1944 ilmoittamaan. Nyt oli taas lähdettävä pois kotikonnuilta. Pakkasimme hevosrattaisiin ruokaa ja vaatteita ja kellokas lehmä narun päähän, jota muut eläimet seurasivat, ja tunnin sisällä olimme matkalla länteen. Lehmikarjaa kuletettiin Raahen seudulle (Saloisiin). Meidän asuinpaikaksi tuli Saloisten pappila, jossa oli navetta ja hevosille suuri talli. Sillä seudulla oli paljon siirtolaisia.” “Allekirjoittanut oli työssä Saloisten siirtoväen toimistossa, josta jaettiin ”markkoja” elämiseen. Suoritin kaupallisen koulutukseni Raahessa. Sitten tulin Kajaani Oy:n palkkaosastolle. Eläkkeelle jäin 1.1.1990. Vapaa-ajan harrastuksiini on kuulunut toimia maanpuolustusjärjestöissä. Olen ollut sotilaskotisisarena pian 30-vuotta. Sotainvalidien Kajaanin naisjaostoon liityin 1954. Toimin nykyään Kainuunpiirin naistoimikunnan puheenjohtajana, sekä Kajaanin osaston naisjaoston puheenjohtajana. Lisäksi kuulun naisjaoston työvaliokuntaan. Kunnalliselämässä olen ollut myös mukana ja kuulunut eri lautakuntiin.” Kirsti Helléniä jäävät kaipaamaan puoliso Jorma, lapset Kari ja Kristiina lapsenlapsineen, ystävät ja sukulaiset. Kirstin siunaaminen ja hautaus toimitetaan perhepiirissä 30.09.2022. Kirstiä ja lähiomaisia voi muistaa osoitteella Halmetie 2, 87250 KAJAANI. ------------------------------ Evakon kotiseutumuisto Vanhan rajan tuolla puolen on mun kotimaa, Mäntykosken rantamailla saimme asustaa, siellä missä rantamänty yhä kasvaa saa, siellä ensiaskeleemme saimme taivaltaa. Oi jospa niille kotimaille vielä päästä vois, niin tuskin sieltä tahtoisinkaan lähteäkään pois, nyt rauhanaikaa toivokaamme suurin sydämin, se parhain lahja maailmaan on nyt ja vastakin. Leivinuunin hehkun muistan kotikammarin, laitumella lammaslaumat paimenpoikien, tuohitorven soitannalla karhut kaikkoaa, muikkupottuin rantakala nälän sammuttaa. Oi jospa niille kotimaille vielä päästä vois, niin tuskin sieltä tahtoisinkaan lähteäkään pois, nyt rauhanaikaa toivokaamme suurin sydämin, se parhain lahja maailmaan on nyt ja vastakin. 23.9.2022, Veli Juhani Runolaulu Kirstin muistolle Satumaan sävelin. Muistoa kunnioittaen, Helsingissä 23.9.2022 Veli Matti Leinonen