Suppiksia

Sipoonkorven suppilosyksy

Mennäviikolla astelin jälleen suppisjahtiin Sipoonkorven kätkäläisen maisemiin. Ilma oli loppuviikon puolella hyvin lämmin, lumeton ja utuinen. Menoa se ei toki haitannut tutussa kalliokukkulakurukossa.

Aluksi astelin katsastamaan oliko elokuisen retkeni rampajalkainen jänis päätynyt parempiin suihin, ja olihan se. Paikalta ei löytynyt edes karvantupsua, mutta korpit kyllä ilmoittivat olemassaolostaan raakkuen. Kaiketi olettivat minun toimittavan uutta syötävää,
mitä ei tällä erää ollut lain.


Askeleeni suuntautuivat tällä kertaa ennen käymättömälle alueelle, jonka olin katsastanut jo etukäteen kartasta. Minua kiinnosti kukkulanseutu, joka ennakkoarveluni mukaan kohosi jopa 70 metriä merenpinnan yläpuolelle. Lähestyessäni kohdetta näin vilahduksen lähes valkoisesta, kuinkas muuteen, rauhallisesti etenevästä metsäjäniksestä, joka johdatti kulkuni keskelle rahkasammalpeitteistä kuusimetsää.  Tuosta luontokokemuksesta terästäytyneenä huomaan keskellä kuusikkoa valtavia suppilovahveroryppäitä silmän kantamiin. Ettäs sattui!

Tuollaista suppisapajaa en ole ennen kohdannut. Syyskuun puolella harmittelin Sipoonkorven herkkutattien vähäisyyttä, mutta päätin keskittyä tähän myöhäissyksyn suppisjahtiin, joka näemmä palkitsi odottajansa. Ja niimpä isompia aikailematta ryhdyin poimimaan. Kuten aktiivisienestäjät tietävät, suppiksen saa poimittua lähes roskattomana koriin, kun viistää jalan juurivarren yläpuolelta sieniveistä käyttäen poikki. Ryppäinä kasvavat voi viistää kerralla. Tuotos oli kolmen päivän uurastuksen jälkeen vaikuttavat kolme kauppakorillista.

Muitakin sieniyllätyksiä tuli vastaan. Löysin hiukan elähtäneitä lampaankääpppiä ja vaalea- ja rusko-orakkaita. Tattisyksystä näkyi vain hajoamispisteessä olevia sinapinkeltaisia jäämiä. Eteeni ilmaantui myös  juuri nousseita
kanttarelleja pikku kipollinen,
ja poikkikatkenneessa pajuvarressa kasvavia talvijuurekkaita.
Koivunkantosieniäkin löytyi mukavan kerta-aterian verran. Lisäksi löytyi kauniin valkoiset känsätuhkelot. Kymmenet keltasarvikkaat ja keltahaarakkaat koristivat myös metsämaisemaa, joten lajikirjo oli vaikuttava olleti, kun elettiin lokakuun viimeisiä päivinä elonvuonna 2021.

Sienikorini täyttyessä päätin katsastaa lähikukkulan. Maisema oli vaikuttava, eikä minua haitannut näkyväisyyden puute. Huipulta löytyi upeaa pallerojäkälikköä, pensaskatajia, käkkärämäntyjä, kelopuita, kallioikkoa ja sammalikko eri lajein. Oikea ilveskukkula tuo oli. Myös hirvieläimet olivat kalliolla vierailleet. Paikalla puuhasteli myös ahkera orava ja käpytikka kelolatvaansa koputteli, joten luonto-elämyskokemus oli rentouttava. Mikä parasta, kalliokukkulalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, eikä ihmisolioita ollut havaittavissa mailla eikä halmeilla.  Siitä sitten kotia kohti savotoimaan suppikset ym. sienet säilöön.

Tällä erää säilöin suppikset rasioihin ja minigrip-pussukoihin, koska pakasteessa oli vielä hyvin tilaa. Pakastesäilytys on mielestäni täysin toimiva säilötätapa. Korpuiksi jäätynyt suppikset kestävät hyvin kylmää, ja jäiset sienet voi murskata vaikka kämmenessä käyttökelpoiseksi sienimuhennos- tai keittotarpeeksi suoraan pannulle tai kattilaan. Halutessaan sienet voi laittaa sulamaan myös kylmään veteen, jolloin viimeisetkin kuusenneulaset ym. pienet metsäroskat nousevat pintaan. Tuon jälkeen kevyt kämmenrutistus, ja sienet ovat jatkokäsittelyvalmiita.

Näin tällä erää Sipoonkorvessa. Nyt varrotaan vain talventuloa ja jääkannen alla lymyilevien syyskalojen pyyntikauden aloitusta. Talvihan on jo mukavasti jalalla tuolla pohjolan perukoilla…joten sitä kohden kohtapuoleen päästään metsäsuksimaan.

Helsinki 1.11.2021 / lisätty 2.11.2021 kuvagalleria
Veli Juhani