Pullonhenki ja perhoskoi

Pullonhenki ja perhoskoi

Syksyisen synkässä kylmeni kylki,
kun koillisen tuulonen hyytävää sylki,
lehti on lentänyt lehmuksen
ja terhoton tammi on vehmaksen,
lintuset laula ei lain,
pelkkiä kyyhkyjä vain,
naakkoina vaakkuvat varikset,
korvessa korpit ja kuukkelit.

Viel kaukana lymyää pohjolan talvi,
kun saunassa kypsyvi savuinen palvi,
viipyvi vielä hohtavat hanget
suojassa tuiskun vallien vangit,
viuhuvan viiman kaukaisen kuulen
huminaa honkien tultua tuulen,
metriseen hankeen mieleni kahlaa,
maiskutan kaamoksen mystistä mahlaa.

Hämärän synkkyyttä pimeyden päivät
valoisan muistissa yöttömän häivät,
sinisten laaksojen siintävät vaarat,
törmällä könkäiden honkien haarat,
huurteessa hopean hohtavi koivut,
katsellen niitä sä talviseen toivut,
rapsahtaa jäätynyt kenkäsi alla,
pakkanen peittosi, hyydytti halla.

Nyt kaamokseen onkeni ojennan
synkäksi syksyni oivallan,
mut maasta voi vieläkin ponnistaa,
voi kuuseen kurkata uudestaan,
jos katajaan joskus kapsahtaa
anna kaamoksen nahkasi uudistaa,
eihän pessimisti pettyä voi,
lennä pullonhenkenä perhoskoi.

Hki 6.10.2021 Veli Juhani