Vaikka kukko kuuluvin kiekuis! Naisen naisin naapurista oman ottaisin korean, hän leivän leipoisi limppuseksi, karjan kuskaisi kotia, ajasta emme huolisi lain, eikä kelloa keskenämme, marjoja oltaisi vain, naurua lauluissamme, vaikka kukko kuuluvin kiekuis, ja aamu päiväksi aukeis. Hki 4.9.2021 Veli M. (Runo mukailtu Eino Leinon tekstiin ”Virta venhettä vie”perustuen Hannu Mäkelän 2003 toimittamasta kirjasta, Päiväkirjalehti/2 Tietäjän puu, sivu 388) Viime mainitun kirjan tarinoissa sivulla 385– 387 on ”Karjalan säveleksi” nimetty kertomus miehestä Karjalan erämään yksinäisyydessä, missä matkamies kulkeutuu taloon, jonka emäntä ja isäntä ovat omissa työpuuhissaan. Paikalla on vain keskenkasvuinen poika. Hetken hiljaisuuden jälkeen matkamies saa innostettua tämän hiljaisen yksinäisen miehenalun soittamaan balalaikaa. Tarinassa kuvaillaan monin eri sanakääntein balalaikan ihanaa syvien tunteiden monipolkuista sävelkulkua. Toista ”Tietäjien puu” tarinaa lukiessa, tulee väkisinkin mieleen "Lönnrothin puu" Kalevalan (Uhtuan) keskustan rantamaisemissa, missä se tietääkseni vieläkin vahtii Kuittijärven maisemaa. Tarinassa on myös hyvin läsnä ja aistittavissa vahva karjalaishenkinen kotiseutukaipuu.
Tässä vielä eräs suosittu venäjäinen kansansävelmä ”Troika” balaikkasävelin.