Paanajärven tunnelmia
Kauppilan vieraspuolen rakennuksessa oli kaikin puolin siistit ja hyvät huoneet. Talosta sai myös kunnollista ruokaa. Sopipa siellä käydä matkustavaisten. Ja vieraista pidettiin hyvää huolta. Nuutisen ”märiksi uitetut koiratkin” saivat välittömästi asiaan kuuluvan kohtelun. Saattomiehet menivät tuttaviensa luokse lähitaloon ja saivat kyytipalkaksi 100 mk. Jälkimainingeissa tuumattiin, jotta tämä matkareitti Käylä- Juuma-Jyrävänniemi-Paanajärvi tulee saamaan osakseen kesittäin satojen matkailijoiden ihailun ja hämmästyksen huokaukset – ja siinäpähän Nuutisen kolmikko oli osittain oikeassa, noin tulevaisuutta ajatellen. Vaatii vaan melkoisesti reitin kunnostamista ja mainostamista, tuumataan vielä.
Niin olivat nämä kesyttömän erämaan rohkeat kulkijat Paanajärvellä. Tuolla Oulankajokilaakson syvimmässä erämaassa, tuntui olo niin rauhoittavan turvalliselta, huolettomalta ja vapaalta. Eipä siis ihme, että Paanajärven asuttu ja verraten liikenteinen länsipään seutu tuntui näistä erämaan matkailijoista vähän liiankin ”kulttuuriselta”. Talot olivat vierivieressä peltotilkkujen keskellä melkein järven puoliväliin saakka.
Täällä oli jo puhelin, moottoriveneitä ja autoja. Piti seuraavana aamuna ajaa parta, laittaa kravatti kaulaan ja vieläpä piti näyttää rajaseutupassi Kauppilan alakerrassa majaileville rajavartioston miehille. Täällä emme enää voineet iloita siitä, että partamme sai jäädä, ainakin muutamina aamuina, ajamatta ja puristava paidankaulus sai rehottaa auki edes päivän kuumimpaan aikaan. Lohdutukseksemme saimme tiedon, että klo 4 iltapäivällä, postiauton tultua Kuusamosta, pääsemme lähtemään moottoriveneellä Paanajärven itäpäähän, kuululle karhunpuolelle, aivan Suomen ja Venäjän rajalle.
Ennen lähtöämme itäpäähän kävimme Kyökkäysvaaralla näköaloja tutkailemassa. Käväisimme myös pohjoisrannalla sijaitsevassa Suomen Punaisen Ristin sairasmajalla, joka majoitti myös matkalaisia kesäisin, mikäli sairastuneitten paljous ei sitä estäisi. Sillä kertaa asiakkaina ei ollut kumpaisiakaan. Paikalla oli sairaanhoitaja Kansanen ja hänen apulaisneitinsä, joka suoritti parhaillaan tehtäviinsä kuuluvaa siistimistyötä. Meinattiin, että eipä noissa ole paljon siistimistä, kun olivat niin ensiluokkaisesti sisustettuja ja tyylikkäitä huoneita. Kelpasi tuolla majailla niin sairaiden kuin terveiden.
Alakerrassa oli neljä ja ylhäällä kaksi matkailijoille varattua huonetta. Niistä laskutettiin 25 mk yhden ja 40 mk kahden hengen huoneelta vuorokausi. Lämmin ateria maksoi 10 mk ja kahvi tai tee 5 mk. Majatalon maa-alue oli Paanajärveläisten tarkoitusta varten lahjoittama.
Vihdoin moottorimiehemme Päätalon isäntä Iivari Yltiö saapui veneellään vieraita kyyditsemään. Yltiö harjoitti moottoriveneliikennettä Paanajärvellä. Ajateltiin vielä käväistä Tervjoella aljokarhua katsomassa, mutta kuului kuolleen mennätalvena.
Yltiö kuljetti veneellään postin järven itäpäästä länsipäähän ainakin tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin, ja klo 4 ottaa postin länsipäähän, osuuskaupan pihaan saapuvasta linja-autosta. Näillä postinkulkuvuoroilla Yltiö, tämä erittäin kohtelias mies, kuljettaa myös matkustavaisia ja vielä erikseen tilauksesta käyttäen heitä Mäntykoskella ja Ruskeallakalliolla, sekä järven itäpäässä, jonne oli matkaa 23,5 km. Matkan hinta oli 25 mk hengeltä, milloin kuljetus tapahtui postiajon yhteydessä.
Paanajärveä Nuutinen kuvailee mm. seuraavasti. Järvi on pitkä ja kapea (700 m – 1,5 km), hiukan kaareileva, Pohjolan Lago di Como, joka oli tuona kyseisenä päivänä peilityyni ja auringon heloittaessa pilvettömältä taivaalta. Paanajärvi esittäytyi matkalaisille kaikessa komeudessaan, jonka havaitsi parhaiten keskijärvellä, kun järven kummallakin puolella kohoavat valtavan korkeat, kuusimetsäiset vaaranrinteet suoraan järvestä, luoden veteen teräväpiirteiset, tummat kuvajaisensa. Varsinkin etelärannan rinteet, joilla on vain muutamia asumuksia viljelyksineen, ovat uljaan näköiset jo järven länsipuolen puolella. Pohjoisrannalla on järven puoliväliin tultaessa lähes kaksikymmentä taloa, mm. Akseli Gallén-Kallelan erityisen mieluisa oleskelutalo Rajala. Talo oli kaiketi saanut nimensä aikoinaan siitä, että Täyssinän rauhan v.1595 raja kulki tämän talon pihapiirin kautta.
Poikkesimme Mäntykoskelle putousta katsomaan. Seuraamme liittyi rajavartioston vääpeli nähtävyyden esittelijäksi. Ja niin hän kertoo, tuon viidennen könkään päällys on 16 metrin korkeudessa, noista portaitten välisestä suvantolammikosta. Siitä kuului saatavan pikkutammukoita ongella, kuten jo Gallénin muistelmista olemme saaneet lukea. Tammukat kuuluivat laskeutuvan koskeen Heikinjärvestä (5 km päässä pohjoispuolella). Eikä ne tuossa kauaa viihdy ennen kuin pudottautuvat Paanajärveen.
Tämä mylly ei ole enää käytössä, vaan Paanajärviset jauhattavat viljansa ja sahauttavat lautansa tässä vastapäisessä Selkäkosken kaksi metriä korkeammassa saha-ja myllylaitoksessa. Mutta onhan tämä Mäntykoski komeampi ja kauniimpi, tuumaa vääpelimme. Olihan se Mäntykoski myös Nuutisen kolmikon mielestä niin idyllinen ja maalauksellinen. Sen tunnelmassa on jotain leppoisan rauhoittavaa lyyrisyyttä, tunnelmoi Nuutinen.
Ruskeakallio oli huomattava nähtävyys. Se sijaitsee n. 4 km Mäntykoskesta itään. Pystysuora kallioseinämä kuului olevan 60 metriä korkea. Vaan olipa niitä korkeampiakin matkalla nähty Kitkajokivarressa, joten matkalaiset jatkoivat enemmin pysähtymättä itäpäätä kohti.
Leppälän talon kohdalla vähän matkaa itään päin oli järven syvin kohta 128 m. Vain Laatokka on Suomessa syvempi, tuumattiin.
Ja sitten päästiin jutustelemaan kalastusaiheista. Tuosta Sirkelän kohdalta saadaan (matalikkoinen hiekkaranta) verkoilla ja pitkälllä siimalla parhaiten kaloja juuri heinäntekoaikaan. Nieriäisiä, jotka saattavat olla jopa 5-6 kiloisia. Lieneekö niin suuria olemassakaan, epäilee Nuutinen myöhemmin. Nieriäisiä oli vääpelin kertoman mukaan ainakin Heikinjärvessä, Pienessä Nuupajärvessä ja Latvajärvessä, sekä muutamissa lammissa järven molemmin puolin. Lisäksi niitä oli Kuolajärven puolella Sieppijärvessä ja Sieminkijävessä. Kuului joskus nieriäinen tarttuvan myös uistimeen, mutta harvemmin. Uistimella lohi tarttuu parhaiten heti jäitten lähdön jälkeen, sanottiin, varsinkin tuossa itäpäässä, kun jaksaa kiertää Oulangan niskan yläpuolella olevaa, järven ainokaista pikkuruista saarta (Rajasaari).
Sitten kun herkeää syömästä itäpäässä jo ottaa uistimeen tahi pitkäänsiimaan länsipäässä esim. Rajalan kohdalla. Vääpelikin oli saanut kuluneena keväänä 70 kg lohta, jotka olivat enimmäkseen 5-6 kiloisia Pääjärven lohia. ”Amerikan halolla” uistelu kuului olevan täälläkin paras pyyntiväline vapamiehille, sekä Devooni ja verkkouistin. Muikkuja saatiin järvestä runsain mitoin, viimesyksyn eräästä apajasta oli saatu 700 ja toisesta 600 kg. Lisäksi täällä on myös kuore-kala, mitä ei muualta Kuusamosta tavatakaan. Lohi, siika, muikku ja harri ovat ne kalat, jotka täällä elättävät. Haukia ja ahvenia on kyllä paljo näihen lisäksi, muttei niitä vartenalakain paljokaa pyyvetä. Haukiakkaa ei panna suolaan ollenkaan, joskus kyllä keitetään silloin, kun ei satuta soamaan muuta kallao…
Nuutisen vieressä istuva, tavattoman lyhyt äijä kyselee tupakkia. Niin lappalaisten jälkeläisiähän nämä Kuusamolaiset mahtavat olla, tuumailee Nuutinen mielessään ja toteaa, eipä oo tupakkaa, kun en ole tupakkamiehiä. Pikku-ukko intoutuu kyselemään matkalaisilta niitä ja näitä. ”Mutta Uralin vuori on suuri vuori ja siinä sitä on kait kalkkikivvee, suola- ja kuparikaivoksia ja kaikkia, Venäjän maa on suuri maa”. Joo. joo suuri se on, myönnetään. ”Ja se Venäjän maa on rikas maa”. ” Ja laiskoja kun pakanat ne venäläiset, koveni topakasti Liikasenvaaralainen, niin peräti laiskoja… miehet eivät tie muuta kun juovat votkaa ja makkoavat, akat tekköövät kaikki työt”.
Sitten kun vääpeli otti savukkeen laatikostaan, ei kerennyt askia kantta sulkea, kun pikku-ukko kujeellisesti elehtien ja onnellisen näköisenä hymyillen jouduttautui sieppaamaan pillin näppiinsä: ”Minä taijan panna palamaan tuosta yhen… minkä nimellisiä tupakoita mahtavat nämä olla”, kysyy hän ja vääpeli siihen yllätettynä, ”mitähän lienevät”. ”Se Uralin vuori on suuri vuori ja se Venäjän maa on suuri maa”, tuumaa pikku-ukko ja vetelee onnellisena tupakkahenkosia.
Paanajärven (paana=hammas) kerrottiin jäätyvän vasta joulun tienoissa. Se oli kuuleman mukaan 128 metriä merenpinnan yläpuolella. Itäpään pohjoisrannan talot olivat Mäntyniemi, Alatalo, Päätalo ja Arola. Järven eteläpuolen keskivaiheilla olivat Korpelan. Pyyläisen, Leppälän, Ojalan ja Sirkelän talot, ja sen jälkeen etelärannalla ei ollut talon taloa. Arolan tila oli aivan valtakunnan rajan tuntumassa, ja asumus kuului olevan autiona, koska olivat kuulema kommunistimielisinä livistäneet rajan taakse.
Artikkelin sisällyksen suorat linkit:
sivu 1. Aaro A. Nuutinen Paanajärvellä 1931
sivu 2. Oulusta Kuusamoon
sivu 3. Kuusamosta Käylänkoskelle
sivu 4. Käylään
sivu 5. Retki Oulankajoen Kiutakönkäälle
sivu 6. Käylänkoskelta Juumaan
sivu 7. Jyrävänniemen nähtävyydet
sivu 8. Juumasta Paanajärvelle
sivu 9. Paanajärven tunnelmia
sivu 10. Mänty-Ella, Elias Leinosen vieraina