Aaro A. Nuutinen ”Suomen Sveitsissä” Paanajärvellä 1931

Käylänkoskelta Juumaan

Seuraavan aamun oppaaksi saatiin jälleen Iikka Mustonen, joka vei veneellään kolmikon heti aamutuimaan Käylänkoskenlaskuun. Hyvin sujuneen laskun jälkeen oli vain yksi mies saanut vesikasteen.
Ennen puolta päivää päästiiin jokimatkalle Juumaan. Iikalla oli nyt mukanaan nyt oma poikansa, terhakka miehenalku. Soutaa vinnasi myötävirtaan kuin aikamies.

Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen kujettuamme Saukkonivan ja Hietanivan vetäviä suvantovesiä saavuimme Vähä-Käylän koskeen. Iikka laski sen yksinään ja me muut kävelimme. Vähemmän veden aikaan porukka voisi olla veneessä. Nahkalammen kohdalla kosken alla hypättiin taas veneeseen. Tästä on saatu monta lohta Iikan kertoman mukaan, ja kohtapa tultiinkiin tiukkavirtaiseen Nahkanivaan. Siinä kuului olevan hyvä harrivesi ja soutamalla oli saatu myös lohta. Siitä sujahdettiin Pöljänivan pikkukosken vietäväksi, missä Iikka oli nähnyt pari karhua rannassa. Vaan kun ei ollut pyssyä mukana olivat seuraavana yönä tappaneet yhdeksän lammasta ja pari lehmää.

Vääräkoskeen tultaessa noustiin taas pois veneestä, mutta kesemmällä tämäkin koski voitiin laskea ja siksipä Iikka sauvoi kosken yksikseen. Välillä seisten peräpuolella pitkällä savoinseipäällä kulkua ohjaten, toisinaan rauhallisesti, ja toisinaan kiivaasti, kuin hengenhädässä sauvoimella vetäen vettä poikkivirtaan, ohi kuolemankiven (loppukosken vasemmalla puolella), halki vaahtoavien tyrskyjen. Olipa hurjan näköistä menoa. Rohkea ja taitava mies oli tuo ystävämme Iikka, ja kuitenkin niin miellyttävän vaatimaton, tuumasi Nuutisen kolmikko. Itseään ei kehunut vahingossakaan. Siinäpä sitä oli ihan oikea eräoppaan esikuva, meille jälkipolvillekin tiettäväksi.

Peurakosken laskivat Iikka poikansa kanssa ja kameraherra Ingervokin pääsi kyytiin. Muut ohittivat kosken polkua pitkin.
Saarikoski oli miellyttävä erämaaköngäs, jonka niskalla oli kaunis rantametsä. Siinä oli myös mahtava naavakuusikko.

Niskasuvannossa oli kaunis pikkusaari, joka oli mainio tulistelu- ja taukopaikka. Sen läheisessä Niskanivassa oli joen paras harjuspaikka, mistä tohtori Hänninen (Kuusamolainen kansanedustaja ja kirjailija) oli saanut kesäyönä kolmen neljän hujakoissa, kolmisenkymmentäkiloa suuria harjuksia, joista suurimmat olivat olleet toistakiloisia. Siitä suolattiin talvikalat lohen kera kotiinviemiseksi. Tällä erää Saarikoskea ei laskettu vaan se vedettiin kallioniemekkeen yli telatietä pitkin. Siinä vene tosin joutui koville, ja kaikenkaikkiaan ne eivät Iikan mukaan olleet kovin pitkäikäisiä. Siksipä Iikka toivoikin, että veneitä saataisiin lisää, jolloin ne voitaisiin sijoittaa pitkin jokivartta sopivin välein.

Viimeinen koski ennen Juumaa oli Harjakoski, joka ohitettiin venettä vetäen yli kallioharjanteen. Harjasuvantoon vene laskettiin köyttä apuana käyttäen. Se oli hikistä hommaa noin paisteisena päivänä.
Ei tämä kosken laskeminen ole mitään verrattuna, kun vedetään venettä yli koskien, kertoo Iikka. Mutta neljävuotta sitten me insinööri Laurilan kanssa tuumattiin tuossa Harjakosken niskalla, että ei me lähdetä vetämään venettä maita myöten, vaan lasketaan koski. Sanoin insinöörille, ettei koskea ole kyllä kukaan laskenut milloinkaan, mutta insinööri tuumasi vain, että ”kerta ensimmäinen niin myllyssä kuin hollissakin”, ja niin lähdettiin laskuun. Kolmantena mukana oli rakennusmestari Pekonen, mutta ylioppilas Buss lähti kävelemään kuvatakseen laskun, jotta muutkin uskoisivat sen todeksi.
Ja hyvinhän se huilasi tuohon viimeiseen kuohuun asti, mutta siinä vene upposi altamme näkymättömiin, ja nousi uudelleen näkyviin vasta kymmenien metrien päässä suvannossa, ja ajautui siinä poukamaan. Miten miehille kävi, kysyi Nuutinen. Me uimme siitä rantamatalaan, mutta ylioppilas ei laskenut meitä maalle, ennen kuin oli ottanut valokuvan, tuumaa Iikka ja jatkaa, sen jälestä en minä ole laskenut Harjakoskea, eikä tiettävästi muutkaan.

Käylänkoski Mustos Iikan ohjaimissa.

Viimeisen kosken jälkeen lasketaan rauhallisia nivavirtoja seuraillen Juumajärven yläosaan, josta alkaa noin 6 km järvimatka kohti Juumaa. Juumassa mennään Iikan sukulaistaloon Janne Yli-Juuman asuntoon, joka on vähän etäänpänä rannasta. Talon seinustalla räystään alla nähtiin ilmakuivumassa olevia poronlihoja. Ne ovat vielä verkoilla peitetyt, jottei linnut pääse niihin käsiksi. Tämän jälkeen selvisi, että talollisella oli yli toistasataa poroa. Karhut olivat verottaneet myös täällä lammaskatrasta, mutta ei niinkään poroja, kertoi talon isänä. Myös talon hevosen oli karhu tappanut eräällä nevalla ja peittänyt sen sammalilla. Aina toisinaan niitä karhuja saahaan tapetuksi, mutta viime vuonna Kuusamossa ei oltu saatu yhtäkään. Kuolajärven paikkeilla olivat saaneet mennä talvena kolome karhua, joita oli tultu metästämään ja kuvvaamaan (ihan elävää kuvvaa) ihan Saksasta asti. Olivat maksaneet tästä karhunkierrosta peräti 500 mk. 

Vielä käväistiin katsomassa vanhat aitat, joihin oli merkitty tekovuosiksi 1796 ja 1830. Vielä hyvästeltiin saattomiehet, jotka olivat lähteneet paluumatkalle seuraavana aamuna, meidän vielä nukkuessa.

Artikkelin sisällyksen suorat linkit:
sivu 1. Aaro A. Nuutinen Paanajärvellä 1931
sivu 2. Oulusta Kuusamoon
sivu 3. Kuusamosta Käylänkoskelle
sivu 4. Käylään
sivu 5. Retki Oulankajoen Kiutakönkäälle
sivu 6. Käylänkoskelta Juumaan
sivu 7. Jyrävänniemen nähtävyydet
sivu 8. Juumasta Paanajärvelle
sivu 9. Paanajärven tunnelmia
sivu 10. Mänty-Ella, Elias Leinosen vieraina